Tampereen hörinöitä

Kaikesta voidaan keskustella: myös Tampereen elokuvajuhlien tuomaristojen päätöksistä ja heidän perusteluistaan.

On ensinnäkin myönnettävä, että vaikka kuinka kansainvälisiä yritetään olla, niin päämielenkiinto kohdistuu aina väkisinkin kotimaiselle puolelle. Sille ei näköjään voi mitään.

Rahallisesti suurin palkinto, jos nyt kymppitonnia voi suurena pitää, eli Risto Jarva –palkinto, myönnettiin tänä vuonna Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen elokuvalle ”Hanasaari A.”

Kuten tuomaristo raportoi, teos yhdistelee ansiokkaasti elävää kuvaa, valokuvaa ja animaatiota. Vanhaa voimalaa puretaan visuaalisesti varsin väkevästi. Mutta anteeksi vaan: ”Hanasaari A” ei tehnyt yhtään mitään tunnevaikutusta allekirjoittaneeseen. Jäin täysin kylmäksi.

Lauri Timosen ”Jeanne D’Arc” ei jättänyt kylmäksi. Päinvastoin se vain parani kolmannella katsomiskerralla.

Niin että jos jotain skandaalinomaista tämänvuotisilta elokuvajuhlilta haetaan, niin kyllä se on ilman muuta ”Jeanne D’Arcin” palkitsematta jättäminen.

Kylmä linja voitti. On hyvin vaikea sanoa, johtuuko se viileistä taideluomistaan tunnetun Teemu Mäen valitsemisesta kotimaiseen tuomaristoon.

No juu. Kaksikin palkittua tekijää sanoi palkintogaalassa pitävänsä Reetta Huhtasen ikuisia opiskelijoita kuvaavasta dokumentista ”Kuppikunta”. Kuulun joukkoon, ja taisin luonnehtiakin sitä perjantaisessa jutussani pääministeri Vanhasen ”lempielokuvaksi”, noin vähän niin kuin humoristiseen tyyliin.

Olisi ”Kuppikunnalle” voinut jonkun plakaatin antaa.

Muuten kotimaisen kilpailun palkinnot menivät kyllä aika lailla kohdalleen. Jo Docpointissa sävähdyttänyt Annika Grofin ”Liikkumavara” voitti pääpalkinnon, ja hyvä niin.

Mutta miten briljantisti tuomaristo perusteleekaan tätä eduskunnan valiokuntatyöskentelyä kuvaavaa hienoa teosta: ”Elokuvan aihe voi tuntua monista ikävystyttävältä, mutta lopputulos on intensiivinen ja intohimoinen tutkielma surullisen ontuvasta demokratiasta.”

Kysyn vaan: Mitä surullista ja ontuvaa tässä nyt muka on? Tämmöistä demokratia on! Höh!

Kotimainen jury antoi erikoispalkinnon vähän syrjäytyneen oloisia miehiä kuvaavalle Jukka Kärkkäisen elokuvalle ”Kansakunnan olohuone”. Sekin oli paikallaan, mutta ne perustelut taas. Voi miten lennokasta: ”Unohtakaa Nokia ja innovaatiotalous! Tuomaristo vaatii täten, että tätä elokuvaa käytetään jatkossa Suomi-brändin pääasiallisena markkinointivälineenä.”

Jessus sentään. Onko kotimaisen tuomariston mopo karannut johonkin Teiskon takaiseen metsään?

Olen sitä mieltä, että en unohda innovaatiotaloutta noin vain. Ja tämänkin elokuvan kohdehenkilöt ovat varmasti samaa mieltä. Vaikka kuinka syrjäytyneitä ollaan, niin jotain tässä pitäisi keksiä, että päästään elämässä eteenpäin.

Enempiä kommentteja en nyt tähän hätään keksi. Loppukevennykseksi voisi kertoa, että hienon roolisuorituksen Lauri Timosen ”Jeanne D’Arcissa” tehnyt Heikki Metsämäki sanoi eilisissä festivaalitunnelmissa lauseen: ”Ja minähän en pelkää mitään, paitsi rakkautta.”

Aforismi jäi alitajuntaan. Voisin lisätä siihen sen, että minä en pelkää edes sitä ja kaikkein vähimmin nimimerkillä kirjoittavia kommentaattoreita.